Myyntiesteet | Myyntiblogi - Ajankohtaista tietoa myynnistä, markkinoinnista ja johtamisesta

Kun mikään ei riitä...

Kirjoittanut Mikko Parikka | 26.5.2016 8:12

Olen tänä keväänä ja viime syksynä törmännyt paljon tilanteisiin, joissa myyntiryhmissä yksittäiset henkilöt ovat olleet vaikeuksissa pysyä myynnillisesti tavoitteissaan ja vauhdissa. Tämä on ollut näin tietysti kautta aikojen ja tuttua asiaa, mutta se mikä on kiinnittänyt huomiota ja alkanut huolestuttaa on, että nykyisin tapaa oikeasti energiansa ja vauhtinsa menettäneitä ihmisiä.

Missä mättää, jos ja kun entiset huippusuoritustakin tehneet myyjät alkavat epäillä omia kykyjään ja miettiä, että osaanko tätä hommaa enää ollenkaan?

 

Mikä on syönyt energiat?

Yritän olla viisastelematta teorialla ja lähestyä asiaa käytännössä vastaan tulleiden tilanteiden kautta. Meillä on tietysti firman puolesta ”työkaluja asenteen korjaamiseen ja energian palauttamiseen”, mutta nyt en tarkoita niitä. Toivoisin teiltä kommentteja ja kertomuksia kokemuksistanne. Varsinkin kokemuksianne siitä, miten olette asioihin puuttuneet onnistuneesti ja saaneet ihmisiä takaisin positiivisen kierteen puolelle.

Keskustelun pohjaksi: Havaintoja ja ajatuksia ”juurisyistä” tähän negatiiviseen kierteeseen.

  • toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina
  • asiakkaiden ostokäyttäytyminen on muuttunut ja on kovassa muutoksessa parhaillaan
  • uudet tilanteet vaativat uutta osaamista ja asennoitumista
  • monet myyntiorganisaatiot toimivat vielä 90-luvun toimintatavoilla ja prosesseilla
  • johdetaan tiimejä eikä henkilöitä

Ajatuksia ”positiivisen kierteen” rakentamisesta ja ylläpitämisestä!

  • varmistetaan, että johtajat ovat ”kartalla”
  • varataan johtamiselle aikaa ja keskitytään ihmisiin
  • uskalletaan oikeasti kysyä oikeita kysymyksiä ihmisiltä
  • varmistetaan, että yrityksemme tarjoaa ylipäätään myyjille mahdollisuuden onnistua muuttuneessa maailmassa
  • varmistetaan, että ihmiset oikeasti tietävät, mitä heiltä odotetaan
  • vältetään ”palopuheita” ja ”neuvomista”

Löytyykö sinulta toimivia jo käytännössä ”koeponnistettuja” ideoita ja tarinoita onnistumisista?

Tausta mistä ajatukset kumpuavat on siinä, että olen nähnyt käytännössä, että jos ihminen väsyy liikaa, niin paluu takaisin tuloksenteon tielle voi onnistua hetkellisesti mutta sen ylläpitäminen on usein hyvin vaikeaa. Energiavajeen palautuminen kestää yllättävän kauan. Pitäkää huolta myyjistänne!

 

Mikko Parikka

#myynninelastinen